Aino Mantsas

Elämäkerta

Aino Mantsas (29. marraskuuta 1922 Helsinki, 24. tammikuuta 1979 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Hän työskenteli muun muassa Helsingin Kansanteatterissa sekä teki mieleenpainuvat sivuroolit Komisario Palmu -elokuvissa. Hän oli vuodesta 1948 naimisissa ohjaaja Matti Kassilan kanssa. Liitosta syntyi neljä lasta, joista tunnetuin lienee ohjaaja Taavi Kassila. Mantsas asetti perheensä usein ammattilaisuransa edelle. Mantsas aloitti näyttelijänuransa Kuopion ja Lahden teattereissa, joista hän siirtyi Helsingin Kansanteatteriin. Kansanteatterissa Mantsaksen suuriin rooleihin kuului muun muassa nimiosa Jean-Paul Sartren näytelmässä Kunniallinen portto syksyllä 1948. Hänen teatteriuransa kääntyi laskuun Glory Leppäsen johtajakaudella. Naiset riitaantuivat heti Leppäsen aloitettua johtajantyönsä. Mantsas sai ainoastaan pieniä rooleja ja lopulta sanoi itsensä irti. 1950-luvun puolessa välissä hän oli kiinnitettynä Porin Teatteriin, jonka johtajana Matti Kassila tuolloin toimi. Porissa Mantsas näytteli muun muassa nimiosan Jean Anouilh’n näytelmässä Antigone. Porista Mantsas palasi melko pian puolisonsa mukana Helsinkiin. Mantsas näytteli kaikkiaan yhdeksässä elokuvassa, tunnetuimpia lienevät hänen roolinsa kolmessa mustavalkoisessa Komisario Palmu -elokuvassa 1960-luvun alussa. Mantsaksen elokuvatöihin kuuluvat niin ikään sivuosat Kassilan ohjaamissa klassikkoelokuvissa Radio tekee murron, Hilmanpäivät sekä Syntipukki. Hän suunnitteli myös puvustuksia ja lavastuksia muutamiin elokuviin. Sairastuttuaan rintasyöpään Mantsas kieltäytyi leikkauksesta ja päätti turvautua luontaishoitoihin. Hän ei halunnut viettää viimeisiä hetkiään sairaalassa ja kuoli kotonaan 24. tammikuuta 1979. Hän kieltäytyi hautauksesta ja muistotilaisuudesta, joihin hänen poikansa saivat hänet kuitenkin suostuteltua. Hänen tuhkansa siroteltiin niin sanottuun ”muistojen puistoon”. Kirjassaan Mustaa ja valkoista Matti Kassila luonnehtii Aino Mantsasta ”lahjakkaaksi, poikkeukselliseksi ihmiseksi, jonka oli vaikea sopeutua ympäröivään maailmaan.” Taiteellisen rehellisyyden suhteen Mantsas oli ehdottoman tinkimätön.